Kuivat silmät

Jostain syystä silmäni ovat todella rasittuneet ja kuivat olleet koko viikon. Kärsin kuivasilmäisyydestä muutenkin, mutta en tällä tavalla. 

Oireina silmien tavanomaista pahempi vetistely, kirvely, näöntarkkuuden vaihtelut. (Silmien vetistely todellakin on oire kuivasilmäisyydestä.)

Oireita pahentaa selvästi päätetyöskentely ja kirjan lukeminen. Yleensä talvisin lämpötilavaihtelut, kuiva ilma ulkona (pakkanen) ja sisällä (sisäilman koneellinen ilmanvaihto ja/tai muuten kuiva sisäilma) aiheuttaa roskan tunnetta silmiin. Ja autossa ilmanvaihtoa on selvästi vähennettävä. Rutikuivaa ilmaa.

Vaaraton, mutta ärsyttävä vaiva.

Myös erinäiset lääkkeet kuivattavat ei pelkästään silmiä, vaan koko kroppaa. Sanotaankin, että antibioottikuurin aikana on hyvä juoda riittävästi nestettä. Nyt en kuitenkaan ole lääkekuurilla.

Mutta eipä pidä unohtaa, että vaihdevuosi-ikää lähestytään. Ikääntyessä kroppa kuivuu, niin myös silmät.

Sainpa eilen - ehkä - syyn tavallista suurempaan kuivasilmäisyysoireisiin. Parin viikon ajan olo ollut ei nyt flunssainen, mutta ei normaalikaan. Ilmenee epänormaalina väsymyksen tunteena ja jumpassa ei jaksa, vaikka yleensä jaksaa. Töissä työkaveri ilmoitti kärsineensä flunssan oireista jo pari viikkoa. Että sillee. Minä flunssamagneetti olen saman pöpön kourissa. Muuta selitystä en löydä tähän epänormaaliin kuivasilmäisyyteen ja väsymykseen.

Ei auta kuin ottaa helpottavaa.

Kuivia silmiä voi hoitaa apteekista saatavilla erilaisilla tipoilla ja geeleillä. Itse olen huomannut ne hyviksi, joskin lyhytaikaisiksi avuiksi. Tai pitkäaikaisiksi, kun helpotus on lyhytaikainen ja pitää koko ajan lisätä tippoja.

Tämän hetken avut olen huomannut saavani MCT-öljystä ja tauriinista. Myös D-vitamiini tuntuu auttavan.

Tai sitten se on näiden kaikkien aineiden yhteiskäyttö, joka auttaa.

On muistettava, että välttämättä mikään ravintolisä yksistään ei poista vaivoja saatika yksistään imeydy auttaakseen. 

Toinen asia on, että vitamiinien imeytymiseen vaikuttaa toisen vitamiinin ottaminen. Esimerkiksi C-vitamiini auttaa rikkiä imeytymään, D-vitamiini auttaa kalsiumin imeytymiseen, jne. 

Voi tuntua, että kierre on loputon, mutta monipuolisella ravinnolla selviää.

Kolmas seikka, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Silmien kuivuuteen voi auttaa jo pelkästään se, että nukkuu hyvin ja riittävästi. Tällöin silmät eivät ole väsyneet, jaksavat ihan itsestään hoitaa kosteutuksen. Tai että välttää päätetyöskentelyä ja /tai autossa istumisen, jolloin silmät eivät altistu vetoon. Tahi sitten jumppaa silmiä, jolloin ne ovat vahvemmat kaikkea rasitusta vastaan.

Oli tapa sitten mikä tahansa, itse toteutan vaivoja helpottavia kikkoja parhaaksi näkemälläni tavalla.




Nyt seuraa tiukkaa, tiivistettyä tietoa ravintolisistä, pääosin silmien osalta:

MCT-öljy
Noh. Tässä kohtaa voisin sanoa, että öljy kuin öljy. Itse käytän MCT-öljyä rasvoja saadakseni (voin ohella). MCT-öljy on siitä ihana tuote, että se ei maistu miltään. On neutraalin makuinen. Oliiviöljy on kitkerää. Rypsiöljy voi olla ikävän makuista, mutta menettelee paremman puutteessa.

Ylipäätänsä öljy auttaa kokonaisvaltaisesti vartalon kosteuttamiseen sisältä päin, samalla tietysti auttaa silmien kuivuuteen. Öljy voitelee. Öljyä otan 1 rkl aamuisin ja joskus iltapäivällä/illalla toisen annoksen.

Aika usein huomaa ja kuulee, että ihmiset karttavat öljyä, koska se lihottaa. Joo. Niin lihottaa sekin, kun ei syö. Tähän voin joskus palata, mutta en mene siihen nyt.

Paljon on ollut juttua myös kookosöljystä. Siihenkään en paneudu nyt (paitsi että se on hyvä mm. meikinpoistajana). 

Tauriini / L-Tauriini
Rikkiä sisältävä aminohappo ja vahva antioksidantti, jota esiintyy runsaasti silmän verkkokalvolla. Sitä on käytetty ikääntymiseen liittyvän näön heikkenemiseen. Se suojaa silmien verkkokalvoja ja parantaa hämäränäköä. Autolla ajaessa näin marraskuun pimeydessä on oltava skarppina. Juuri pari viikkoa sitten aamupimeydessä työmatkalla iso kauris meinasi tulla auton eteen. Kerkesin hidastaa vauhtia ja reagoitua eläimeen. 

Muuta tauriinista
L-tauriini antaa buustia. Itse huomaan, että on skarpimpi olo, kun ottaa tauriinia. Tauriinin ominaisuuksista voi  johtua, että jo pelkästään silmät saa apua, sillä tauriini parantaa aivojen, maksan/sapen ja sydämen toimintaa sekä parantaa aivojen keskittymiskyky- ja muistitoimintoja. Koen, että tauriini skarppaa koko kehon ja tarkoitan myös sitä, että aivan kuin silmät avautuisivat.

Lisäksi tauriini ehkäisee kouristuksia ja kipua, rytmihäiriöitä, estää sydänlihaksen ja suoliston tulehduksia.

Tauriini säätelee lihasten ja aivojen sähköistä toimintaa. Sitä on käytetty ahdistukseen, paniikkihäiriöön ja hermojännitykseen.

Tauriinia tarvitaan sappihappojen muodostumiseen ja elimistön kuona-aineiden ja haitallisten tulehdusstekijöiden, erilaisten aineenvaihduntatuotteiden ja haitallisen kolesterolin poistamiseen elimistöstä sapen mukana.

Tauriinilla ei tiedetä olevan mitään sivuvaikutuksia. Siksi sitä voi ottaa aluksi hyvin suurinakin annoksina. Ylimääräinen erittyy pois virtsan mukana.

MUITA AINEITA SILMIEN HYVÄKSI

Kaksoistyrniöljykapselit ovat antaneet apua sen sisältämän Omega 7:n vuoksi.

A-vitamiini
A-vitamiini edistää näön pysymistä normaalina ja osallistuu näköpigmentin muodostumiseen silmässä. A-vitamiinin puutos voi ilmetä valoherkkyytenä tai hämäräsokeutena, joka voi vaikeuttaa esimerkiksi autolla ajoa, kun silmän täytyy tottua hämärään nopeasti.

A-vitamiineja ovat yleisnimitykseltään kaikki retinolin kanssa samanlaisen biologisen vaikutuksen omaavat yhdisteet. A-vitamiinia on retinolin muodossa turskassa, traanissa, maksapasteijassa, maitotuotteissa ja keltuaisessa. A-vitamiinia on karotenoidi-muodossa porkkanoissa, keltaisissa hedelmissä, bataatissa, punakeltaisissa vihanneksissa, jota keho voi muuntaa A-vitamiiniksi. Betakaroteeni on tunnetuin karoteeni, jota keho muuntaa A-vitamiiniksi. Vaikka eläinperäiset A-vitamiinit voivat olla suurina määrinä myrkyllisiä, kasviperäiset ovat silti turvallisia, sillä karoteeneista muodostuu A-vitamiinia vain tarvittaessa.


Luteiini

Luteiini on tuote, joka odottaa testaamistani.

Luteiini on rasvaliukoinen karotenoidi, joka edistää erityisesti silmien terveyttä. Tutkimusten mukaan luteiini suojaa silmiä UV-säteilyn haittavaikutuksilta, vähentää riskiä saada harmaakaihi, ehkäisee silmänpohjan ikärappeutumaa ja lieventää sen oireita sekä pienentää riskiä sairastua valtimotauteihin. Erään tutkimuksen mukaan luteiini ja zeaksantiini yhdessä nautittuna vähentävät valoherkkyyttä.


Luteiini imeytyy parhaiten rasvaisen aterian yhteydessä. Tarkoittaa siis sitä, öljyä vain napaan !

Luteiinilla ei ole havaittu erityisiä haittavaikutuksia. Ainoastaan suuria määriä nautittaessa iho voi kellastua, sillä se varastoituu ihoon.

Hyviä luteiinin lähteitä ovat avokado, pinaatti, vihreät pavut, parsakaali, selleri, kesäkurpitsa, ruusukaali, pistaasipähkinät, maissi, porkkana, kiivi, appelsiinimehu, oranssi paprika.

Myös kananmunan keltuainen on hyvä luteiinin lähde: luteiinia ei ole siinä paljon (0,2 – 0,3 mg/muna), mutta keltuaisesta se imeytyy ylivoimaisesti parhaiten.

Mustaherukka

Japanissa on tehty tutkimus, jossa terveillä koehenkilöillä selvitettiin mustaherukan vaikutusta. Testissä käytetty valmiste paransi silmän sopeutumista pimeässä näkemiseen ja vähensi näyttöpäätetyöskentelyn aiheuttamaa silmien väsymistä.

Tämä oli minulle uusi tieto. Mustaherukan vaikutukset silmiin. Olen pitkään käyttänyt smootheissa mustaherukkaa. Ja nyt ainakin viimeiset kaksi kuukautta käyttänyt puolukkaa mustaherukan sijaan. Mahtaako silmieni kuivuminen aiheutua marjan vaihdosta ? Lisäksi teen näyttöpäätteellä töitä ma-pe klo 8-16. Silmien kuivuus vaivaa kyllä, mutta että nyt näin yhtäkkiä valtava kuivuus, on outoa.


Mustikka

Mustikan sanotaan myös parantavan silmien hämäränäköä. Ja vähentävän silmien rasitusta.

Oli miten oli. Vaivaan haluan helpotusta. Mikäli se ei ole mustaherukka, olkoon D-vitamiini, öljy ja tauriini. Nillä pärjään.

Kommentit







Follow

Yhteistyössä Mass.fi

Yhteistyössä Bonusway


Hanki lisää myyntiä tulospohjaisesti TradeTrackerin avulla !