maanantai 5. tammikuuta 2015

Gluteeniton, maidoton, sokeriton, luomullinen, terveellinen, syömätön ?

Ainakin maidottomasta ja gluteenittomasta ruoasta on tullut trendi. Ravintolassakin kysytään, saako tämän gluteenittomana/maidottomana tai kaupassa tiskin äärellä varmistetaan, että esim. ceasar-salaatti ei sisällä gluteenia (krutongeissaan). Vaikka kyseisellä ihmisellä ei olisikaan keliakiaa tahi laktoosi-intoleranssia.

Olen juuri tämä tyyppi.

Perhepiirissäni kärsitään keliakiasta ja vaikeasta laktoosi-intoleranssista. Sukurasitteita, mutta jotenkin olen välttynyt näistä vaivoista. Vai olenko ?

Miksi pidän gluteenitonta  ja maidotonta ruokavaliota yllä ? Vastaus: voin paremmin.

Mitä tarkoittaa "voin paremmin" ? Miten se ilmenee ?

Muutaman viime vuoden aikana olen paljon lukenut, kuinka joku on aloittanut gluteenittoman, maidottoman, jopa munattoman ja sokerittoman ruokavalion. Perään kuuluttavat, kuinka iho voi paremmin, vatsa ei ole turvonnut, olotila on pirteämpi, jaksaa paremmin, jne. Lisätäänpäs vielä, että ovat laittaneet kokkaustapansa uusiksi. Ei nyt ihan koetukselle, mutta onhan siinä mennyt tuotteet, tavat tehdä ja mautkin uusiksi.

Jep. Näin on käynyt allekirjoittaneellekin. Homma on kokonaisvaltaista.

Alleviivaan jokaikisen hyvän pointin yllä olevasta listasta hyvinvoinnin hyväksi. Olen tyytyväinen, iloinen, suorastaan onnellinen gluteenittomasta ja osittain maidottomasta ruokavaliosta.

Yllä olevaan hyvään listaan voin lisätä, että selluliitti on ainakin vähentynyt huomattavasti. Aina lapsuudesta asti laihaksi haukuttunakin laihuus ei ole estänyt selluliitin muodostumista, selluliittia on kerääntynyt jo parikymppisenä. Näin päärynävartaloisena ylimääräinen tuppaa kerääntymään reisiin ja takamukseen. Etenkin takamukseen, josta se ei sitten millään meinaa lähteä pois.

Toki nykyinen liikuntaharrastukseni ja sen oheisharkat auttavat pitämään iän myötä hidastunutta aineenvaihduntaa yllä, mutta yksin liikunta ei tässä iässä enää takaa mitään. Ja aiemmin, nuorempana, en todellakaan ollut mikään atleettityyppi. Joskus kyllä kävin lenkillä ja kolmekymppisenä kuntosalin ovea availin, mutta mitään ihmeempää (kovaa) tavoitetta ei ollut. Olen aina ollut antiatleettinen.

Koko ikäni olen kärsinyt näpyistä. Nuorena ajattelin ja toivoin olevani jo aikuinen. Että näpyt jäisi taakse. Nuoruus jäi taakse, näpyt jäivät. Kunnes ruokavaliomuutoksen myötä ihoni parantui huomattavasti. Varmasti asiaan vaikuttaa myös käyttämäni lisäravinteet, jotka saattavat imeytyä paremmin ruokavaliomuutoksen vuoksi. Mutta kuten aina toitotan: kaikki vaikuttaa kaikkeen, ihminen on kokonaisvaltainen laitos.

Maidottomuus tuli siinä kohtaa, kun kyllästyin jatkuviin hengitystieinfektioihin ja etenkin niiden kestävyyteen. Millään flunssat eivät meinanneet parantua, ei ainakaan edes viikossa. Ja ne ainaiset jälkitaudit ! 

Päätinpä kokeilla maidotonta. Kokeilu on vielä hiukan kesken, aloitinhan osittaisen maidottoman ruokavalion vastikään.

Voinen silti jo todeta, että tietynlainen tukkous on vähentynyt. Hengitys toimii paremmin harkoissa tahi juoksulenkillä. Sairastin alkusyksystä 1,5 kk flunssaa jälkitauteineen. Sen jälkeen on meinannut tulla jotain pöpöä, mutta peruslevolla olen sen saanut kuriin. En ole tarvinnut sairaslomaa, vaikkakin ehkä lepoa treeneistä. Vakaasti uskon maidottoman ruokavalion olevan hyväksi.

Jaa, niin, mitä on osittainen maidottomuus ?

Käytän vähän maitoa, sekin vähä on luomu-kevytmaitoa. Kahvin kanssa tilkka maitoa on pakollinen. Juustoa syön mahdollisimman vähän. Raejuustoa ehkä pari kertaa kuussa. Jogurtit ja viilit käytössä ehkä max. 2 kertaa kuussa. Jos silloinkaan. Smetanat, kermaviilit, kermat harvoin käytössä. Voi on heikkouteni.

Kookosmaitoa käytän mahdollisimman paljon tavallisen maidon sijaan ruoan laitossa ja leivonnassa. Kesällä tuli kokeiltua kookosmaitoa kahvin kanssa tavallisen maidon ollessa loppu. Kahvi oli eksoottisen makuista.

Valkoinen sokeri on nyt hiukan vajaa kaksi vuotta ollut pannassa. Käytän Masajon intiaanisokeria. Välillä käytän luomukookossokeria. Makuaisti on muuttunut. Valkoinen sokeri maistuu tänä päivänä kamalalta. Myös kahvissa. Kahviin käytän sokeria maidon ohella. Ennen laitoin kahviin valkoista sokeria 2 teelusikallista. Nyt, mikäli laitan valkoista sokeria, laitan vajaan teelusikallisen. Se määrä riittää vallan hyvin. Jopa siinä määrin, että toisinaan jätän sokerin kokonaan pois.

Olen lajia, joka tekee kaiken perusteellisesti. Iän myötä annan jo hiukan periksi, itselleni. Teen sen tietoisesti, en  edes huijaa itseäni. Siispä, mikäli tarjolla ei ole gluteenitonta, maidotonta, sokeritonta syötävää, en ota siitä itseeni, vaan syön sitä hyvällä mielin. Toki vatsa saattaa turvota, tietynlainen ähky tulee päälle, mutta ihan aina ei sitä tapahdu. Kun on riittävän pidemmän aikaa pitänyt ruokavaliota yllä, pari tietoista "lipsahdusta" ei vie perikatoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että antaa siitä tulla tavan. Muuten lipsahtaa jatkumoksi, ja se sitten siitä ruokavaliosta ja hyvinvoinnista.


Kookosmaidollinen munakasmuffini, gluteeniton lettu, maidoton&gluteeniton smoothie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos !

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...