torstai 29. tammikuuta 2015

Täyteläinen yövoide

Talviaika on koettelemus iholle. Vaihtelevat lämpötilat ei lainkaan helpota ihon kuntoa. Lämpötilavaihteluita riittää jo pelkästään ulkona, kun välillä on kuivaa pakkasta, välillä kosteaa moskakeliä. Siirtymiset ulkoa sisälle, tahi toisinpäin, jolloin lämpötilat vaihtuvat nopeasti, on niin äkkinäiset, että eihän iho pysy kelkassa millään mukana.

Sisäinen ja ulkoinen hoito on molemmat yhtä tärkeitä hoitomuotoja. Olen alkanut ymmärtää kantapään ja kokeilujen kautta, että sisäinen hoito on se perusta, jota täydennetään ulkoisella hoidolla. 

Jep. Alan viisastumaan. Ja kun teen yo. ohjeen mukaan, jo iho kiittää.

Hoitoa joka tapauksessa tarvitaan, sillä iho on ihmisen suurin elin, josta on syytä pitää huolta. Kukaanhan ei tykkää, mikäli iho on rikki, vaikkapa vain kynsinauhan kohdalta. Se on kipeä, arka ja saattaa mätiäkin. Mikäli siis ihosta ei pidä huolta.

Pureudun nyt ulkoiseen hoitoon.

Olenkin jo aiemmin maininnut käyttäväni sveitsiläisen kosmetiikkasarjan Colosén tuotteita. En pääse sarjasta eroon, eikä ihme - mielestäni. Vaihtelun ja vertailun vuoksi kokeilen joskus jonkin muun sarjan, kuten esim. Madaran, tuotteita (puhdistustuote, kasvovesi, silmönympärysvoide). Eivät nekään huonoja ole. Onko tottumuksen voima vai tuotteiden sopivuus omalle iholle syynä, mutta jotenkin palaan aina Colosén tuotteisiin. Myös sarjan hinta-laatu-suhde toimii loistavasti. 

Alkuvuoden postauksissa täällä ja täällä olen kertonut käyttäväni joitain tämän sarjan tuotteita. Ja nyt kerron lisää.

Nenän selkämykseni on kuiva. Lähes läpi vuoden se hilseileekin kuivuuttaan. Meikki ei tahdo siinä pysyä, se säröilee. Nenän selkämys on erittäin helposti punoittava, siinä iho on todella ohut.

Joka talvi hämmästyn uudelleen aloittaessani uuden purkin Vivifiante-yövoiteen (50 ml, ovh. 29,50) käytön. Yövoiteeksi se on tarkoitettu, se ei sisällä UV-filttereitä. Mutta minäpä käytän sitä myös päivävoiteena.


Vivifiante-yövoide

Hämmästyn siitä, kun Vivifiante todellakin kosteuttaa riittävästi jopa nenänselkämykseni. Vivifiante-voide on tuhti. Erittäin täyteläinen. Nuorempana en pitänyt lainkaan näin tuhdista tavarasta, nyt arvostan sitä. Etenkin, kun se kyllä imeytyy, vaikkakin ajan kanssa. Ja siksihän se onkin yövoiteeksi tarkoitettu. Illalla kannattaa tuotetta laittaa hyvissä ajoin, jotta se ehtii imeytymään, eikä pyyhkiydy tyynyyn. Päivisin kevyempi kerros auttaa tuotetta imeytymään nopeammin.


Avattu Vivifiante-purnukka.

Vivifiante läheltä.

Muutaman kerran pohjoisen laskettelureissuilla olen niihin pakkasiin käyttänyt normaalin määrän Vivifiantea. Aamulla annan tuotteen imeytyä kunnolla, jopa puoli tuntia. Ennen aamupalan syöntiä lisään sitä puhdistetuille kasvoille. Aamupalan jälkeen ehostan normaalista ja eiku mäkeen (Jep. Meikkaan mäkeen mennessä :-> Oletko kuullut, että irtopuuteri suojaa pakkaselta ?). Päivän päätteeksi, palatessani kämpille, huomaan ihoni olevan mahtavassa kunnossa: se ei punoita ja ole ahavoitunut tuulen ja pakkasen vaikutuksesta, vaan on ihanan pehmeä, lämmin ja hehkeän näköinen.

Vaikka naisen ja miehen ihon rakenne on erilainen, on tuotteita, jotka sopivat kaikille ja kaikenihoisille. Laitan tätä voidetta myös mieheni kasvoille. Ero hänen kasvoillaan on huomattava ennen ja jälkeen voidetta.

Kun iho voi hyvin, myös itse voi hyvin.

***

Kun kerron käyttäväni Colosé-tuotesarjaa, en tee sitä mainostusmielessä. En saa sen kertomisesta tässä blogissa mitään tuloja. Kerron siksi, että oikeasti sen merkin tuotteet toimivat. Ja todellakin, hintakaan ei ole päätä huimaava tuotteiden toimivuuteen nähden. Sarjaa ei myydä kaupoissa, vaan se on suoramarkkinointisarja, joten sarjaa myyvät jälleenmyyjät ympäri maan. Itse tilaan sarjan tuotteita yhteyshenkilöltäni. Mikäli haluat kuulla lisää sarjasta, voit ottaa minuun yhteyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos !

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...