keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Joogaa, joogaa, enemmän joogaa

Olenkin kertoillut parissa postauksessa Buzzadorin ja Yoogaian yhteisestä kampanjasta, jossa sain olla mukana.

Tulos: Hurahdin täysin Yoogaian-lumoihin. Jopa tilasin nettipalvelun vuodeksi. 

Olemme mieheni kanssa syvävenytelleet muutamaan kertaan tallenteiden tahtiin. Pari viikkoa sitten olimme olleet harkkaamassa päivällä kaksi tuntia, ja manasin, että taitaa olla seuraavaksi päiväksi paikat kipiät. Vaan eipä olleet ! Syvävenyttely teki tehtävänsä.

En nyt tiedä, kokeiliko kukaan tämän mun blogini kautta Buzzador ja Yoogaian yhteistä kampanjakoodia. Mutta mikäli joku miettii, että se olisi ollut jokin temppu tai täyttä huuhaata, voin kertoa, että kumpaakaan se ei todellakaan ollut eikä ole. (Tosin mua voi vetää ihan kuus nolla...)

Mieheni, joka on antiurheilullisempi, kuin minä, on myös hyvin myötämielinen tähän palveluun. Sitä todistaa sekin, että ne syvävenyttelytallenteet, joita ollaan tehty, ei ole ollut hänelle niitä helpoimpia, mutta hän, omia sanojaan lainatakseni, sentään yrittää.  Ja kyllä vain, yrittänyttä ei laiteta !

Olenkin ollut yllättynyt siitä, että hän, mieheni mun, jopa itse ehdottaa, että josko tehtäis joku venytunti tai muuta vastaavaa. Ei hän koskaan hihku sinänsä riemusta. Mutta koska hän tajuaa olevansa kireä ja jäykkä kuin rautakanki konsaan, hän pyrkii saamaan liikkuvuutta itseensä. Elän toivossa, että hän huomaa, kuinka liikkuvuuden parantaminen auttaa häntä meidän harkoissa.

Toissa päivänä viimeksi syvävenyteltiin kuvan maisemissa. Välillä oltiin ihan liki, vieri vieressä, käsistä pidettiin toisiamme kii. Söpöö.



Näinkin siis sitä voi viettää aikaa miehensä kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos !

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...