Korkkarikävelyä

Jo jonkin aikaa olen yrittänyt suorastaan analysoida, miten kävellä korkokengillä. Tämä johtuu siitä, että toisinaan "joudun" käyttämään korollisia kenkiä. 

Viime viikolla postilaatikossa oli Kaupunki-lehtinen, jossa oli artikkeli korkokengillä kävelystä. Juuri parahiksi analysointieni tueksi. Artikkelissa oli nimenomaan niitä pointteja, joita itsekin olin jo mietiskellyt.





Ensinnäkin vartalon painopiste. Välillä saan sen toimimaan itselläni, välillä se katoaa. Jännä juttu. Kun sen löydän, mulla olo on sellainen, että menisin jalat ja lantio edellä. Että röhnöttäen lampsin. Mutta silloin jalka, askeltava polvi todellakin suoristuu.

Yritän välttää takapuoli pystyssä kävelemistä. Pyrin tiedostamaan, missä asennossa pyrstöni on. Vaikka sitten polvi jäisikin askeleen otossa hiukan koukkuun. Tähän auttaa myös keskivartalon hyvä kannatus. Keskivartalo tiukkana. Ja silti oltava rento.

Omaan mm. välikausisaappaat, joissa on korkoa. Ja joista pidän todella paljon. Itse asiassa nyt huomasin, että ne alkavat hajota. Täytynee ensi syksyllä hommata uudet. Niin siis niitä käytän näin keväisin, kun ilmat alkavat lämmetä sekä syksyisin, kun pakkaskausi ei ole vielä alkanut. Näitä saappaita käytän töissäkin aina, kun vain on sellainen fiilis. Mukaan otan kuitenkin korottomat nilkkuritkin. Varmuuden vuoksi.



Kuvan mukaan saappaan korko on vähintään se 7 senttiä.




Mulla on myös kahdet beiget kengät, joissa saan pituutta. Toiset on paksupohjaiset ja toiset ohutkorkoiset kengät, joita käytän kesäisin. Etenkin tasapohjaisia käytän töissä paljon kesäisin. Näillä tasapohjaisilla on hyvä kävellä, sillä pohja ei ole raskas.






Tosin paksupohjaisilla on helppo kävellä sikäli, että loppujen lopuksi nehän eivät ole korkeat jalalle. Ei, vaan koko ihmisen pituutta ajatellen. 

Mulla on vielä tekemistä, että kävelisin luontevasti korkkareilla. Mutta harjoittelu tekee mestarin. Ja kieltämättä, on se mahtavan naisellinen fiilis kävellä korkeilla koroilla.

Ja hankintalistallani on hyvät, mustat korkkariavokkaat. Mustista korkkareista olen aktiivisesti haaveillut jo vuoden verran.


Kommentit







Follow

Yhteistyössä Mass.fi

Yhteistyössä Bonusway


Hanki lisää myyntiä tulospohjaisesti TradeTrackerin avulla !