sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Letuille tonnikalatäyte

Lauantai-illan iltapalaksi tein lettuja ja siihen lisukkeeksi tonnikalatäytteen.


Letut tietysti gluteenittomana. Kumma juttu, kun lettujen teossa aina rapatessa roiskuu.



Täytteen tonnikala valikoitui siksi, kun sattui olemaan purkki tonnaria kaapissa. Olen aiemminkin tätä tehnyt ja silloin tuli hyvää. Niin nytkin.

Tonnikalatäytteen ainekset:

  • 1 prk tonnikalaa (käytän aina tonnikalapaloja vedessä)
  • 2 tomaattia pilkottuna
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 1 rkl tomaattipuretta
  • suolaa
  • pippuria
  • rakuunaa ja timjamia kuivattuna
  • tuoretta basilikaa hienonnettuna.




Kasariin hiukan öljyä. Kuullota sipulit. Lisää tonnari. Anna hautua hetken aikaa. Lisää tomaatit ja anna jälleen hautua. Sekoittele välillä. Lisää suolaa ja pippuria. Anna hautua.





Lisää yrtit. Sekoittele. Ja taas, annna hautua hetken aikaa. Yhteensä annoin hautua puoli tuntia.



Täytteen aloitin tekemään noin puolessa välissä lettujen tekoa. Eli lettutaikinasta oli noin puolet vielä paistamatta. Täytteen hautumisaika meni siinä lettujen paiston sivussa ja siten täytteen sekoittelu sujui vaivatta.

Kun letut oli paistettu, oli täytekin valmis. Joten, ei muuta kuin syömään. Kunnon annoshan siitä tuli. Valmiiseen annokseen voi lisätä salaattia tai juustopaloja, kuten mieheni teki.

Tästä määrästä täytettä tuli seitsemälle letulle, ainakin meidän syömisten mukaan. Mieheni söi 4 lettua täytteen kera, minä 3. Toki riippuu siitä, miten paljon täytettä laittaa per letulle. Täytettä saa tehtyä enemmänkin, kun vaikkapa tuplaa ainekset. Tai miten kukin sitten itse haluaakin lisäillä eri aineksia.

Aineksina voi itse asiassa käyttää mitä tahansa. Yrttejäkin voi laittaa sitä, mitä haluaa, omien mieltymystensä mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos !

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...