maanantai 22. kesäkuuta 2015

Suolavettä hiuksiin


Niin paljon kuin tykkäänkin ostaa uusia hiustuotteita, menee minunkin ostokäyttäytymisessä siinä asiassa jokin tolkku. Voi olla, että se tolkku on aika  - sanoisinko - häilyvä tai omituinen ainakin, mutta tällainen olen.

Jo muutama vuosi sitten kokeilin suolavettä. Hiuksiin suihkutettavaa suolavettä, joka toimii muotoilutuotteena saaden hiukset surffihiusten näköisiksi. Kuin olisi ollut merellä koko päivän, sellanen casual-lookki. Ostin putelon kampaamokaupasta.

Ajattelin, että se saa mun hiusten luonnonkiharan esiin. Ettei tartteis muita muotoilutuotteita juurikaan käyttää. Ehkä hiukan lakkaa vain. Aina merellä ollessamme hiukseni kihartuvat kivasti johtuen varmastikin meriveden suolaisuuden vuoksi.

Suolavesi toi purkistakin luonnonkiharan esiin. Casual-kiharaa, juuri rannalta tulleen näköistä sutturaa. Tuolloin hiukseni olivat pidemmät. Ne olivat myös raskaammat pituudesta johtuen, jolloin siihen pituuteen olisi pitänyt suihkuttaa varmaan puoli pulloa, jotta se olisi toiminut. Johan sellainen käyttömäärä maksaisi maltaita.

Koska suolavesi kuitenkin toimi hiuksissani, mietin, että voisihan sitä tehdä itsekin. Siitä lähtien olen tehnyt itse suolavettä, jota käytän silloin tällöin hiusten muotoiluun.

Purkkialma kun olen (purkkiama I, purkkialma II), olen keksinyt tietyn purkin tähän tarkoitukseen. Colosén valikoimissa on suihkutettava antibac spray-tuote. Muuten, oikein hyvä tuote. Siitä joskus toiste. Näitä purnukoita olen säästänyt parikin kappaletta.


Tyhjä purkki.

Tämän purkin suuaukko on aika pieni, mutta kyllä sinne suolan saa laitettua.

Suolaa pari mitallista.

Sitten lämmintä vettä. Kaipa siihen haaleakin vesi käy.


Vettä purkkiin.

Kunnon ravistus ja annetaan suolan sulaa veteen. Käyttövalmista suolavettä hiuksiin suihkutettavaksi.

Käyttöohje on suihkutus ja hiusten puristelu. Siitä syntyy jotain kiharaa. Tosin itse vielä silotan syntynyttä kiharaa harjalla. Lisäksi hiukan lakkaa.


Jonkinnäköistä kiharasutturaa.

Joskus, kun tuntuu sisäilma olevan kuiva, suihkutan suolavettä huoneilmaan. Onhan niitä suolahuoneitakin, joten miksipä ei käyttäsisi tätä kosteuttavana myös normaalitiloissa, joissa oleskelee.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos !

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...