Kuka on jännittäjätyyppiä pahimmasta päästä


Mietin muutamaan kertaan, kirjoittaako tästä aiheesta vai ei, koska pyrin pitämään blogini enemmän (positiivisena) kiksejä tuovana tahona, en valittaakseni omasta itsestäni. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tämäkin on kikseilyä, vaikkakaan ei ehkä niin kivaa sellaista. Ja koska blogini kertoo mun elämästä kaikkinensa, niin kyllä tällaisetkin, vähemmän positiiviset asiat, pääsevät kuuluville.




Kyse on jännittämisestä. Kun täytyy pitää puhe, esiintyä tai suorittaa näyttötutkinto opintojen saattamiseksi loppuun. Ylipäätänsä, kun on kyse esilläolosta, oman itsensä esilletuomisesta, antautuen kaikelle arvostelulle, jota näyttötutkinnon suorittaminen on.

Olen jännittäjätyyppiä, ja jos voin sanoa, niin siitä pahemmasta päästä. Olen myös tyyppi, joka miettii, mitä muut ajattelevat minusta, etenkin jos mokaan. Ja olen myös sitä tyyppiä, joka jää tuleen makaamaan huonojen asioiden tapahtuessa, ainakin vähäksi aikaa. Ja olen täydellisyyden tavoittelija, mikä sinänsä on ok, mutta täydellisyyden saaminen voi olla, ja usein onkin, mahdotonta tässä maailmassa.

Opiskeluni aikuisopiskelijana on siinä vaiheessa, että kyseeseen tuli näytön paikka, näyttötutkinnon suorittaminen. Hiukan etuajassa opintojen tässä vaiheessa, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, että minulla on valmius tehdä näyttö tutkinnon suorittamiseksi. Sain jopa valita, suoritanko ensimmäisen osion kaikki kolme tutkinnon osaa kerralla vai jätänkö jonkin osan ensi vuoden alkuun. Päätin suorittaa kaikki kolme osaa tässä ja nyt. Yhteensä tutkinnon osia on neljä, joista yksi on pienempi, ja josta en siis aloittanut. Ehei, vaan pitää aloittaa suureellisesti suuremmasta ensin.

Näyttötutkinnossa arvostellaan tekemiset ja sanomiset. Hirveästi en viitsi mennä yksityiskohtiin, mutta suurempaa, 3 osiota sisältävästä tutkinnonosasta sain suoritettua kolmannen, sen, jonka jotkut kokevat vaikeimmaksi enemmän teoreettisen osaamisen vuoksi. Mutta ne kaksi ensimmäistä osiota...voi hyvää päivää ! Vaikka sain niihin kahteen uusintamahdollisuuden lyhyellä aikavälillä, en toisella kertaa päässyt ensimmäistä osiota varmaan edes puoleen väliin jännittämisen vuoksi. En, kun mokasin niin pahasti, että itsekin jo luovutin.

Itse jännittäminen ei ole pahaksi, mutta siinä kohtaa, kun jännittäminen laittaa tekemään vastoin oppimaansa tai vastoin sitä, mitä pitäisi tehdä, saatika, että kun täytyy kertoa, mitä tekee, sitä tekeekin päinvastaista sanomistensa kanssa. Eli tekee ihan toista, mitä sanoo tekevänsä. Mun pää teki tällaisen jäynän jännittämisen yhteydessä. Ja kun tutkintokysymyksiin piti vastata, päähän tuli musta aukko, aivot löi tyhjää, suu aukeni ja sulkeutui vuoron perään kuin kalalla kuivalla maalla. Ei kivaa.

Olen tyyppi, joka suoriutuu eteen annetuista tehtävistä. Olikin järkytys todeta, että nyt en kyennyt suoriutumaan näyttötutkinnosta. Pettymys itseeni on myös ollut valtavan suuri. Olen miettinyt pääni puhki, miksi jännitin niin kovasti ja nyt taidan tietää syyn, miksi niin pääsi käymään. Mutta se ei enää auta. 

Seitsemän viikon aikana stressikäyrä oli koko ajan niin ylhäällä, että kroppakin alkoi oireilemaan. Sydän jäkätti koko ajan, mieli ei saanut lepoa ja rauhaa, ruokahalu katosi, yöunet katosi. Lisäksi aikaset ylösnousut, tunnin automatka aamupimeässä, koko päivän skarppaus, tunnin ajomatka iltapäivällä väsyneenä kotiin, opiskelua iltaisin, valmistautuminen näyttötutkintoon. Siinä resepti jaksamisen ehtymiseen.

Stressin lievittämiseksi pyrin käymään kävelyllä, olemaan luonnossa, saada asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Pitkät kävelylenkit auttoivat aina hetkeksi, vähäksi aikaa lievensivät stressioireita. Onneksi on harrastus, joka yleensä vie treenin ajaksi ajatukset pois ikävistä murheen kryyneistä. Nyt vain oli sen verran kova paikka, että kesken harkkojenkin ajatukset stressitekijöistä putkahteli mieleen. Täyttä rauhaa en saanut kertaakaan.




Tiedän. Tiedän oikein hyvin, että nyt ei ole luovuttamisen paikka. Mutta kun nyt kuulen sanan "näyttö" tai "tutkinnonosa", alkaa kroppa heti oireilemaan. Kaikkineen yhteensä neljästä tutkinnonosasta olen nyt suorittanut yhden. Vuodenvaihteen jälkeen alkaa kolmas ja viimeinen työssäoppimisjakso, jonka aikana pitäisi kaikki muutkin osiot saada suoritettua. No way, sanon mä ! En ole luovuttajatyyppiä, mutta nyt kyllä taidan luovuttaa ja ihan suosiolla.

Mikäli en suorita tutkinnonosia, en saa ammattinimikettä. Se ei silti estä saamasta työpaikkaa alalta, sijaisena, mutta se voi olla esteenä vakituiseen työpaikkaan. Se voi myös vaikuttaa palkkaan, sillä kun on ammattinimike, saa ainakin julkisella sektorilla parempaa palkkaa, ei harjoittelijapalkkaa. Mutta arvaa, lotkautanko tällä mielentilalla tälle asialle korvannipukkaanikaan ? En !

Nyt pitäisi saada kunnon etäisyys ihan konkreettisesti tähän asiaan. Päästää koko opiskeluhommasta irti täysin tykkänään. Antaa asian olla vähän aikaa. Ehkä sitten olen kykeneväinen opiskelujen saattamiseen loppuun, ainakin jollakin tasolla. Joululoma on edessä.




*******

Kommentit

  1. Mä olen kanssa ollut kova jännittäjä. Varsinkin kouluaikona jännitys oli jokapäiväistä, johtuen puheviastani, änkytyksestäni. Mutta kun menin ammattikouluun joskus 80-luvulla, käänsin tämän voitokseni. Ja nyt aikuisiällä, en enää niin kovin jännitä esiintymistä yms. Tämän hetkiseen työhöni kuuluu olla jonkun verran esillä, pitää koulutuksia, olla "sovittelijana". Olla äänessä :) Nämä onneksi vain lisäävät itseluottamustani. Myös änkytykseni on lieventynyt hurjasti. Moni ei edes tiedä koko puheviastani :D
    Mutta toisaalta jännittäminen kuuluu ihmiselämäänkin, eikä ole mikään pahe tai vika!
    Hienoa lukea, että olet löytänyt keinot myös selviytyä jännityksestäsi. Tapoja rentoutua! Hyvä sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpaurheilijana mun pitäisi pystyä ja osata kontrolloida jännitystä, mutta kun en osaa. Multa menee aina pari kolme ensimmäistä kisaakin, ennen kuin pystyn olemaan jännittämättä tai ainakin, että jännitys on juuri sitä hyvänlaatuista hyvässä mittakaavassa. Rutiinit tuovat varmuutta, myös säännöllinen kisatahti. Nyt tiedän, mikä mua jännitti niin hirveesti, mutta asialle ei voi enää tehdä mitään. Kuten sanoit, jännittäminenkin kuuluu elämää.

      Poista

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos !







Follow

Yhteistyössä Mass.fi

Yhteistyössä Bonusway


Hanki lisää myyntiä tulospohjaisesti TradeTrackerin avulla !