Mainokset Aromia Elämään-blogissa


Mainoksia on alkanut ilmestyä tähän blogiini mun. Niitä todellakin olen lisännyt tänne, eivät ole ilmestyneet tyhjästä tai jonkun muun toimesta. Allekirjoittanut on syypää, once and for all.





Vaikka mainoksien lisääminen omaan blogiinsa on jokaisen oma asiansa, haluan perustella oman toimintani mainoksien lisäämisen suhteen. Siispä täältä pesee:

Olen täysin kyllästynyt mainoksiin, joita tulee televisiosta ja radiosta. Silti haluaisin saada kotiini ilmaismainoksia, mutta tänne saaristoon, ainakaan meidän kulmille, mainoksia ei kovin paljon tule. Olen kyllä kuullut, että keskustassa asuvat saavat ihan riittämiin mainoksia. Melko jännä juttu, sillä me asumme noin neljän kilometrin päästä keskustasta. Taidamme silti näemmä asua turhan lähellä merta tai jotain, koska todellakaan, emme saa liikaa mainoksia.

Haluaisin mainoksia kotiini ilmaisjakeluna, jotta tietäisin, missä jokin mahdollisesti haluamani tuote on tarjouksessa, olenhan pihi tyyppi, joka juoksee euronkin perässä. Tosin ihan kaikki mainokset eivät kiinnosta, mutta ne voikin plokata helposti roskiin. Periaate onkin, että saisin tietooni, josko jossain on jotain hyviä tarjouksia tuotteista, joita voisin haluta ostaa, olipa kyseessä ruoka- tai kosmetiikkatuotteet, vaatteet, ravintolisät tai urheiluvälineet.


Kun nyt olen lisännyt mainoksia blogiini, olen itse päässyt vaikuttamaan siihen, mitä mainoksia laitan sivuilleni. Olen lisännyt ne mainokset, jotka itseäni miellyttää ja mistä itse olen kiinnostunut. Näin myös säästän omaa aikaani vieläkin järkevämpään toimintaan, sillä aikaa menee, kun etsii tuotetta, kauppaa, hintaa. Olen myös sen verran kärsimätön, etten jaksa etsiä kovin kauaa sekä mukavuudenhaluinen, että jos etsinnän tuloksena löydettyjä vaihtoehtoja alkaa olemaan liikaa, on vaikea valita ja kyllästyn koko valitsemiseen ja etsimiseen. Okei, sittenhän jään ilman mahdollisesti haluamaani tuotetta, mutta joskus oikeasti tarvitsee jotain ja on "pakko" tilata.





Haluan, että myös muutkin ihmiset hyötyvät siitä tiedosta, joka mulla on. Kun olen koonnut itseäni miellyttävät ja mahdollisesti sivuillani kävijöitä kiinnostavat mainokset yhteen paikkaan, kuten nyt blogiini, on helppo jo ollessaan sivuillani klikata haluamaansa mainosta ja käydä shoppailemassa. Eikö ? Ja todellakin, olen valinnut vain ne kaupat mainostettaviksi ja klikattaviksi, joihin itse uskon ja luotan. Itse teen ostoksia blogissani mainostettavista nettikaupoista. Voit siis turvallisin mielin klikkailla sivuillani olevia mainoksia, jotka linkittyvät edelleen nettikauppoihin, ja shoppailla helposti ja vaivattomasti ilman, että tarvitsee sen enempää sompailla pitkin nettikauppaviidakkoa. Tällöin säästät aikaasikin, sillä kyllähän nettisurffaamiseen menee aikaa ihan ettei huomaakaan.


Kaikkiahan eivät samat asiat ja mainostetut tuotteet/palvelut miellytä, mutta jokainen saakin itse päättää, mitä ja mistä tilaa tarvitsemansa tuotteet. Blogini lukijat siis saavat blogissani olevien mainosten kautta tietoonsa, että hei, nyt tuolla kaupassa on ton sarjan tuotteet 20 %:n tarjouksessa. On sitten oma päätöksensä, tilaako siltä istumalta vain klikkauksen päästä vai jättääkö sen tekemättä. It´s your choice.

Pointti siis on se, että olen sivuilleni koonnut ne mainokset, jotka minua miellyttää ja ne nettikaupat, joissa itse teen ostoksia. Jos ne sattuvat miellyttämään lukijaani, sitä parempi.

Mitä olet mieltä, auttavatko blogissa olevat mainokset sinua hankkimaan tarvitsemasi tuotteet vaivattomasti, luotettavasti, edullisesti ?



*******


Kommentit







Follow

Yhteistyössä Mass.fi

Yhteistyössä Bonusway


Hanki lisää myyntiä tulospohjaisesti TradeTrackerin avulla !