Liu'u lohikäärmeen kieltä pitkin






Käväisin pitkästä aikaa oikein ajan kanssa kaupunkimme puistossa. Itse asiassa menin tarkoituksella katsomaan lähempää otusta, joka näkyy selkeästi pääkadulle saakka. Lähempänä kohdetta tajusin otuksen olevan liukumäen. Aika magee ! 

Tässä liukumäessä mielikuvituksen voi antaa lentää ja leikkiä taltuttavansa lohikäärmeen. Tai mikä otus lieneekään, itse koin sen lohikäärmeeksi. Otus ei taida olla kovin isolle ihmiselle tarkoitettu, ainakaan otuksen suuaukosta ei taida mahtua kuin lapset. Lohikäärmeen kurkkuun lähti maasta tikaportaat liukumäen yläpäähän, otuksen kurkkuun, mutta aukko oli pienen näköinen. Olisin kokeillut kiipeämistä liukumäen yläpäähän ja liukumista, mutta kuvauspäivänä oli sen verran märkä keli, etten halunnut vaatteitteni kastuvan, koska olin vielä menossa kirjastoon.










Kaupungin läpi menee uoma, jota kutsutaan suntiksi. Suntti. Se on kapea joen tapainen väylä, jota pitkin pienveneet voivat kulkea. Suntin varrella voi pysähtyä myös kauppaan tai Heselle (Hesburger) tai jäädä muuten vaan suntin varrelle ihastelemaan maisemia ja fiilistelemään.

Suntti kulkee läpi puiston ja sen varrella on liikuntapaikka, jossa on kiinteitä laitteita, joissa voi suorittaa lihaskuntoharjoitteita. Paikka todellakin on suntin varrella, joten voin kuvitella, että on mahtavaa harjoituttaa omaa kehoaan veden äärellä meren tuoksu sieraimissaan. Aivan vastapäätä sunttia ei ole taloja aivan lähietäisyydellä, joten rauhassa voi laitteissa touhuta. 

Alla olevassa videossa on yleisnäkymää puiston kuntoilulaitteista suntin varrelta.




Ylipäätänsä puisto on mitä mainioin paikka lenkkeillä ja lenkin lomassa tehdä lihaskuntoharjoitteita ja / tai käydä liukumassa lohikäärmeen kieltä myöten. Etenkin kesäaikaan paikka on varmasti ihanteellinen  kaikkinensa.


Meiltä kotoota puistoon on matkaa liki neljä kilometriä. Mun vakituinen lenkkireitti lähtee lähes kotiovelta, joten ei ole tarvetta mennä keskustaan ja puistoon. Mutta joskus voisi ajatella pyöräilevänsä keskustaan ja tehdä lenkkinsä siellä sekä käyttää hyväkseen kuntoilulaitteita. Tai jos ei pysty pyöräilemään vaikkapa talviaikaan lumen takia, viitsisikö lähteä autolla keskustaan ja siitä jalkautua puistoon... Tai sitten kävelee / hölköttelee sen neljä kilometriä puistoon, käy laitteet läpi, jonka jälkeen kävelee / hölköttelee takaisin nelisen kilometriä. Laitteet sijaitsevat melko keskellä puistoa, joten puistolenkkeilyä tulisi ainakin osittain jo tällaisen matkan aikana harrastettua.



Mun unelma on siis puistolenkkeily, jonka varrella voisi käyttää kuntoilulaitteita lihaskunnon ylläpitämiseen. Ja kaikki tämä tapahtuisi raikkassa meri-ilmassa. Mutta oikeesti, mahtavaa, kun kaupunki on järjestänyt tällaiset mahdollisuudet. 





Onko teidän kaupungissa tai kylillä mahdollisuus puistolenkkeilyyn ja mahdollisesti siellä olisi kuntoilulaitteita ?


*******


Kommentit