Kun täti leipoi joulua varten ja voitti tuotepaketin





Hetken mielijohteesta osallistuin Instagramissa Dansukker Suomen kuvakisaan. Olin juuri leiponut pari saaristolaisleipää ja sienipasteijoita joulua varten ja siinä sivussa selailin Instagramia, kun näin Dansukker Suomen kilpailun. Kilpailussa piti julkaista kuva tämän joulun hitistä sekä hastagata #ihanitsetehty ja #joulunhitit omaan kuvaan.





Saaristolaisleipää teen pitkin vuotta, mutta joka joulu se kuuluu miedän joulupöytään aivan ehdottomasti. Siitä en suostu tinkimään. Sillä, kun tekee itsegraavattua lohta ja on kinkkua tarjolla, niin nehän maistuvat saaristolaisleivän päällä taivaallisilta. Saaristolaisleipiin käytän aika paljon tummaa siirappia, sillä laitan sitä taikinaan ja leipien paistovaiheessa sivelen vesisiirappiseosta leipien päälle.


Sienipasteijat on myös meidän pöydässä perinne, tosin riippuen syksyn sienisadosta ja siitä, olemmeko kerinneet syksyn mittaan käymään sienimetsällä. En nimittäin suostu tekemään sienipasteijoita muuta kuin itsekerätyistä sienistä. Pöljä kun olen. Pasteijoista ajattelen romanttisesti, kuinka joulun aamuina aamupala on helposti valmis. Kunhan vain lämmittää pasteijoita, on aamupala valmis. Tietysti kahvin kera. Tänä syksynähän me olemme ravanneet sienestämässä, joten tänä jouluna meidän joulupöydässä on sienipasteijoita. Pasteijoihin tulevan sieniseostäytteeseen lisäsin hiukan vesisiirappiseosta antamaan makua ja makeutta.


Syksyn metsäsaalista.

Näillä perusteilla siis uskalsin laittaa kuvani kisaan. Kuvani ei ollut välttämättä se kaikkein kaunein kaikessa ruskeudessaan, mutta kokeilinpa onneani. 


"Voittokuva"

Kuvakisan voittajille oli luvassa Dansukkerin tuotepaketti. Voitettavan tuotepaketin ajattelin tarkoittavan pari paketillista tavallista sokeria ja ehkäpä siirappia. Yllätys ja hämmästys olikin suuri, kun postista hakemani paketti sisälsikin seitsemän tuotetta sekä pari nivaskaa reseptejä ja ohjeita.

Tuotepaketti sisälsi hyytelösokeria, vaniljasokeria, fariinisokeria, tomusokeria, ruokokidesokeria, tummaa muscovado ruokosokeria sekä glukoosisiirappia. Näistä muscovadosokeri ja glukoosisiirappi ovat aivan uusia tuttavuuksia. Tosin pari viikkoa aiemmin hypistelin kaupassa muscovadoa, mutta jätin sen silloin vielä hyllylle. Nyt kuitenkin pääsen sitä kokeilemaan.


Tuotepaketti.

Tuotepaketin kylkiäisenä ohjeita.


Joulupiparit ja kahvikakut on minulla vielä tekemättä, ne aion tehdä vielä ennen joulua. Nyt on ainakin materiaalia, millä saattaa loputkin joulun leivonnaiset valmiiksi. Ehkä muutama inspiraatio uusiksi joulunhiteiksi tulee ohjeista ja resepteistä, joita oli paketin mukana.



*******


Kommentit

  1. Onnea <3 Kiva palkinto ja mahtavalla kuvalla ja tuotteilla osallistuit kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! <3 Todella mahtava palkinto, olin oikeasti yllättynyt. :-) Ihanaa jouluviikkoa !

      Poista
  2. Voi miten hienoa, kivan palkinnon sait upeasta kuvasta! Onnitteluja ja Hyvää kolmatta adventtia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! <3 Oli hieno palkinto. :-) Ihanaa jouluviikkoa !

      Poista

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos !